Erika Tiainen, konservaattori ja Elisa Heikkilä, erikoistutkija, Museovirasto
Eri aikakauden tapettikerroksia runoilija J. L. Runebergin 1800-luvun kodissa Porvoossa. © Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto.
Sana ”tapetti” tarkoitti alkujaan kudonnaista, jolla esimerkiksi verhottiin pöytä. "Olla tapetilla" on sanonta ajalta, jolloin tärkeä asia tai asiakirja esiteltiin tapetilla verhotulla pöydällä. Ensimmäisiä seinävaatteitakin nimitettiin tapeteiksi, nimitys siirtyi maalattuihin pellavatapetteihin ja lopulta paperitapettien yleisnimeksi.
Tapetti pellavakankaalle tai paperille maalattuna koristi parempiosaisten porvari- ja säätyläiskotien seiniä 1800-luvun alkukymmenille asti. Painamalla valmistettujen tapettien kulta-aikaa oli 1800-luvun jälkipuoli 1920-luvulle asti. Tapetin tien joka kotiin avasi teollinen valmistus. Kuviointitavat kehittyivät ja kotimaassa suunniteltujen mallistojen tuotanto alkoi 1900-luvun alkupuolella.
Näkymä J. L. Runebergin kotimuseosta restauroinnin jälkeen. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.
Sisustaminen kokonaistaideteoksena
Sisustusta on kautta aikain vaihdettu tyylimieltymysten muutosten mukana. Siksi eri aikakausien tapettien värit ja kuviot ovat herkästi katoavaa kotien sisustamisen ja rakentamisen historiaa ja kulttuuriperintöä. Mitä vanhempi rakennus ja asunto, sitä suurempi mahdollisuus on, että huoneiden seinistä löytyy kymmeniä tapetointivaiheita, kokonaisia ehjiä tapettikerroksia tai ainakin arvokkaita fragmentteja.
Tapetit ovat olleet ja ovat yhä oleellinen osa eri rakennus- ja tyylikausien sisutuskokonaisuutta. Tapettikerrokset kertovat materiaalien kehityksestä, työtavoista ja sisutussuunnittelun sekä makujen muuttumisesta. Varhaisimmat tapetit olivat käsityötaitajien käsialaa, myöhempiä malleja piirsivät myös nimekkäät taiteilijat, arkkitehdit ja muotoilijat.
Säilyneet vanhat tapetit ovat arvokasta antiikkia ja tärkeitä dokumentteja
Tapetti on kulttuurihistoriallinen dokumentti, sisutustaiteen tutkimuskohde sekä väline. Pienetkin makulatuuri- ja tapettinäytteet välittävät tietoja ja niiden perusteella voi ajoittaa rakentamista ja sisustamista, asunnossa eletyn elämän vaiheita. Omistajan vaihdoksista, häistä tai suvun juhlista saa usein apua tapettikerrosten ajoittamiseen.
Rakennusten korjaamisen yhteydessä on tärkeää dokumentoida seinien kaikki pintakäsittelyt. Vanhat tapettikerrokset kannattaa jättää uusien pinnoitteiden alle aina kun se on mahdollista: paras dokumentti rakennuksen historiasta ovat paikoilleen jätetyt tapetti- ja maalikerrokset.
Konservaattori Erika Tiainen tapettinäytteen äärellä. © Kuva: Elisa Heikkilä, Museovirasto.
Museoviraston tapettikokoelma on ainutlaatuinen
Museovirastossa on tapettikokoelma, johon on kerätty ja hankittu eri tyylikausia kuvastavia tapettinäytteitä noin 6000 kappaletta. Parhaillaan kokoelmaa järjestellään ja suojataan. Museoviraston konservointi- ja kokoelmakeskuksessa Vantaalla on mahdollisimman hyvät tilat konservoinnille sekä esineiden säilytykseen. Konservaattori Erika Tiainen työskentelee kokoelman kanssa paperikonservoinnin tiloissa. Näytteet suojataan arkistokelpoisin materiaalein ja luetteloidaan kokoelmatietokantaan. Työn valmistuttua luettelointitiedot tulevat vaiheittain selattavaksi Finna.fi -verkkopalveluun.
Miksi tapettikokoelma on olemassa?
Museovirasto ja sitä edeltänyt Muinaistieteellinen toimikunta ovat keränneet rakennusosanäytteitä jo 1870-luvulta lähtien. Tapettien järjestelmällinen kerääminen alkoi 1960-luvullla, paljolti silloisen purkuvimman takia. 1960-70 -luvuilla purettiin paljon puukaupunkeja ja rakennustutkijat kiersivät inventoimassa asuinrakennuksia vain vähän ennen puskutraktorin saapumista. Vanhimmat näytteet ovat 1700-luvulta ja kartanoiden sisustuksista.
Sisutusarkkitehti Maire Heikkinen erikoistui vuosikymmenien mittaisen työuransa aikana tapetteihin. Hän suunnitteli museokohteiden sisustuksia ja huolehti Museoviraston tutkijoiden kokoelmaan tuomista näytteistä. Maire Heikkinen oli mukana myös suunnittelemassa Sandudd Oy:n tapettimallistoa ”Isoäidin aikaan”.
Millaisista rakennuksista tapetit ovat peräisin?
Osa Museoviraston kokoelman tapettinäytteistä on dokumentoitu tarkasti ja tiedetään, mistä rakennuksesta, huoneesta, seinästä ja tapettikerroksesta on kyse. Mitä paremmin näyte on dokumentoitu, sitä arvokkaampi se on tietolähteenä. Kokoelmaan kuuluu kuitenkin myös näytteitä, joista tiedetään vain paikkakunta tai kylä. Purkukohteita on vaikea selvittää, koska rakennuksen purkamisesta voi olla jo vuosikymmeniä aikaa. Monet näytteistä ovat peräisin puretuista arvorakennuksista, mutta monet myös tavallisista taloista. Joukossa on lastenaiheisia tapetteja, joiden voi päätellä olleen lastenhuoneen seinillä.
Voiko tapetteja teettää vanhan mallin mukaan?
Näyte Museoviraston tapettikokoelmasta. © Kuva: Elisa Heikkilä, Museovirasto.
Repaleinenkin ja tummunut tapetti voidaan konservoida ja puhdistaa ja tapettipinta on taas käyttökelpoinen. Tapettimalleista voi myös teettää uusintapainatuksia. Luonnontieteellisillä tutkimusmenetelmillä voidaan selvittää tapettien materiaalit, väri- ja sideaineiden koostumus.
Tapetteja voi teettää esimerkiksi digitaalisena tulostuksena tai silkkipainomenetelmällä. Myös konservaattorit ja restauroijat tekevät olemassa olevan tapettimallin perusteella tapetoinnin täydennyksiä. Tyypillisiä nämä ratkaisut ovat museokohteissa. Tapettitehtaiden tuotannossa on yhä vanhoja tapettimalleja.
Mistä löydän tietoa tapeteista?
Museoviraston tapettinäytteistä on julkaistu Maire Heikkisen kokoama Tapettitietokanta verkko-osoitteessa http://tapetti.nba.fi/
Suomalainen tapettikirja esittelee eri aikakausien tapettikuoseja, valmistusmenetelmiä ja valmistajia. Kirja perustuu Museoviraston tapettifragmenttikokoelmaan ja kirjoittajan pitkän työuran asiantuntemukseen. Kirjoittaja Maire Heikkinen, julkaisija Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Museovirasto. 2009.
Tietoa Verhotut seinät -tapettinäyttelystä, tapettien historiasta ja tyypeistä löydät Museoviraston korjauskortista nro 20, https://www.museovirasto.fi/uploads/Arkisto-ja-kokoelmapalvelut/Julkaisut/korjauskortti-20.pdf
Kirja Runebergin koti. Rakentamisesta restaurointiin kertoo yksityiskohtaisesti kansallisrunoilijan 1800-luvun kodin lukuisista tapettikerroksista, niiden tutkimuksesta ja restauroinnista 2004. Kirjoittaja Selja Flink. Museovirastonrakennushistorian osaston raportteja 15.
Museoviraston tapettikokoelman luetteloinnin valmistuttua tiedot tulevat vaiheittain selattavaksi Finna.fi -verkkopalveluun.