Simo Freese, arkkitehti, Lallukan peruskorjauksen pääsuunnittelija
Arkkitehti Gösta Juslénin piirtämä Lallukan taiteilijakoti valmistui Helsingin Etu-Töölöön vuonna 1933. Se on funktionalistisen arkkitehtuurin merkkiteos, jolla taidehistoriallisen arvon lisäksi on kaupunkikuvallista ja henkilöhistoriallista merkitystä. Taitelijakoti-instituutiona Lallukka oli ensimmäisiä maailmassa. Rakennus suojeltiin rakennusperintölailla 2012.
Lallukka Apollonkadulle päin. Pohjakaavaltaan H:n muotoisen rakennuksen muut julkisivut avautuvat kahdelle sisäpihalle sekä Eteläiselle Hesperiankadulle. Peruskorjauksessa heikoimmat rappaukset uusittiin kolmikerros-kalkkirappauksena ja maalattiin maaväripigmenteillä sävytetyllä kalkkimaalilla. © Kuva: Jussi Tiainen.
Lallukan 56 asunnosta 26 ateljeen sisältävää on tarkoitettu ansioituneille kuvataiteilijoille ja kuvanveistäjille, loput näyttelijöille sekä muusikoille. Asumisoikeus on elinikäinen, mutta talossa asuu myös lapsiperheitä. Nimekkäistä asukkaista mainittakoon Robert Kajanus, Tauno Palo, Tove Jansson sekä Ellen Thesleff, nykyisistä Vesa Vierikko ja Iiro Rantala.
Luja töölöläistalo
Lallukka on teknisesti paljolti normaalin, rakenteiltaan lujan töölöläistalon kaltainen, tosin varsin kookas sellainen. Siihen oli tehty putkiremontti 1960-luvulla ja etelä- ja pohjoissiipiin kuusi ullakkoasuntoa 1980-luvulla.
Ateljeiden ikkunat suuntautuvat pohjoiseen. © Kuva Jussi Tiainen.
2010-luvulle tultaessa talo oli peruskorjauksen ja restauroinnin tarpeessa. Vanhentuvan talotekniikan lisäksi vesikaton ja julkisivujen kunto oli heikko. Julkisten sisätilojen rikkaat maalauskäsittelyt olivat hävinneet. Pääjulkisivun asbestia sisältävä Kenitex-maalaus oli pilannut rappauksen. Toiminnallisia puutteita oli varsinkin huoneistojen keittiöissä. Ateljeissa oli arkkitehtuuriin huonosti sopivia asennuksia, myös yhteistiloista löytyi korjaustarpeita. Rakennuksen paloturvallisuus oli kyseenalainen etenkin porrashuoneiden savunpoiston osalla. Aulojen, porrashuoneiden ja -käytävien yleisvalaistus oli heikko ja esteettömyydessä oli parantamisen varaa. Maanvastaisissa kellariseinissä esiintyi vesivuotoa, ullakkoasuntojen sivutilat eivät tuulettuneet ja viemärikaadot olivat olemattomat. Yläpohja oli tehty 1930-luvulla ilman lämmöneristystä, jonka takia osa ylimmän kerroksen asunnoista oli kylmiä. Huollon ja jätehuollon tilat olivat puutteelliset.
Talon korjausvelka uhkasi jopa taitelijakodin alkuperäistä ideaa, ja olisi pahimmillaan voinut johtaa suuriin vuokrankorotuksiin ja asukaskatoon.
Korjaushanke alkoi tutkimuksilla
Ensimmäiset kuntotutkimukset liittyivät ulkorakenteiden hätäkorjauksiin 2009. Suunnittelun pohjaksi teetettiin digitaaliset mittauspiirustukset. Rakennushistoriaselvityksessä kuvattiin talon syntyvaiheiden ja ominaispiirteiden lisäksi sen muutos- ja korjaushistoria sekä inventoitiin nykytila ja säilyneisyys. Muissa tutkimuksissa käytiin läpi mm. värit, hormit, haitta-aineet ja paloturvallisuus, analysoitiin julkisivujen kunto ja niissä käytetyt laastit. Asukaskyselyssä selvitettiin toiminnallisia puutteita ja toiveita.
Rahoitusneuvottelujen pohjaksi tehty 10,8 miljoonan kustannusarvio perustui vuoden 2012 yksityiskohtaiseen hankesuunnitelmaan. Hankkeesta kolmasosan maksoi Suomen valtio ja kolmasosan Helsingin kaupunki, lopusta vastasi Juho ja Maria Lallukan taitelijakotisäätiö lukuisten yksityisten tahojen tukemana. Rakennuslupa saatiin kesällä 2014. Jo tätä ennen oli kunnostettu ikkunoita 2010 alkaen, hätäkorjattu pohjoislappeen tiilikatto ja kattoikkunat talvella 2012, sekä testattu koesuorituksina öljymaalattavien seinien käsittelyjä, mallikylpyhuone ja uusi keittiökalustus.
Tekijävalinnoissa painotettiin kokemusta
Rakennuttajakonsultin, erikoissuunnittelijoiden, työn valvojien, konservaattoreiden ja eri alojen käsityöläisten valinnassa painotettiin referenssejä vastaavista arvokohteista. Pääurakka kilpailutettiin hankintalain mukaan. Ilmeisen alihinnoiteltu urakka johti työmaalla puutteelliseen työnjohtoon, aikatauluviivästyksiin sekä pitkiin virhe- ja puutelistoihin. Vaikka olisi ollut järkevämpää valita toinen yritys, se ei hankintalain takia ollut mahdollista.
Rakennus on suuri, 8300 brm2, joten pääurakka jaettiin kolmeen vaiheeseen. Asukkaat muuttivat putkiremontin ajaksi pois kulloinkin työn alla olleesta lohkosta noin puoleksi vuodeksi. Sisätilojen vaativat erikoismaalaustyöt tehtiin eri urakkana pölyttömissä olosuhteissa karkeampien rakennustöiden jälkeen. Viimeiseen pihaurakkaan kuului puutarhan uudistamisen lisäksi uuden jätekatoksen rakentaminen sekä maanvastaisten seinien vesieristäminen. Erilaisia konservointitöitä, mallisuorituksia ja väritutkimuksia tehtiin kaikissa urakkavaiheissa.
Arkkitehtuurin arvokkuuden palauttaminen
Peruskorjauksen käytännöllisiä syitä olivat talotekniikan uusiminen sekä ilmanvaihdon ja kosteudenhallinnan tervehdyttäminen. Korjauksessa tuli muistaa, että tämä ei ollut talon historian viimeinen korjaus. Restauroinnin henkisempi tavoite oli arkkitehtuurin arvokkuuden palauttaminen. Pohjimmiltaan päämääränä oli rakennuksen elinkaaren jatkaminen sen alkuperäisessä taitelijakotikäytössä.
Restaurointiperiaatteet kohteen mukaan
Arvokohde on aina yksilöllinen ja sen korjauksessa mahdollisuuksien kirjo loputon, joten suunnittelun aluksi on hyödyllistä määritellä restauroinnin periaatteet, näin myös Lallukassa. Suunnitelmien tuli olla linjassa suojelupäätöksen määräysten kanssa. Keskeistä oli alkuperäisen materiaalin säästäminen sekä parhaiden restaurointikäytäntöjen noudattaminen. Korjaaminen oli säilyttävää tai palauttavaa. Kestävän kehityksen mukaisesti korjaus tähtäsi rakennuksen kestävään elinkaareen, vaurioita ennalta ehkäisevään ylläpitoon ja energiatehokkuuteen sekä asukkaiden osallistamiseen. Oli huolehdittava myös töiden dokumentoinnista ja raportoinnista.
Turhaa korjaamista vältettiin ja kauniisti ikääntyneet rakennusosat säilytettiin aina kun mahdollista. Keskeisten sisätilojen yksityiskohdat, pinnat, värit ja perinteiset maalauskäsittelyt konservoitiin, tai mikäli ne olivat kadonneet, palautettiin alkuperäinen jäsentely parhaan tiedon mukaan. Restauroivan arkkitehdin ”käden jäljen” ei haluttu korostuvan suunnitteluratkaisuissa: uudet rakennusosat tehtiin alkuperäisen huonetilavaikutelman ehdoilla, hierarkkisesti niihin alistuvina.
Alkuperäinen lattiamateriaali säilytettiin kaikkialla missä mahdollista, myös ateljeiden linoleumit huolimatta aikaisempien asukkaiden työn jäljistä. © Kuva: Jussi Tiainen.
Uutta ja vanhaa talotekniikkaa
Peruskorjauksessa vesi- ja viemäriverkosto, sähkö-, tietoliikenne- ja telejärjestelmät uusittiin, tekniset tilat kunnostettiin. Asuntojen wc- ja keittiötilat modernisoitiin. Putkiremontin yksi erityispiirre oli, että märkätilat eivät aina olleet kerroksissa kohdakkain Lallukassa tehtyjen huoneistojakojen takia. Viemärivetoihin piti tehdä hankalia vaakasiirtymiä, jolloin välipohjien kantavat palkit aiheuttivat runsaasti päävaivaa. Lämpöeristetyt uudet putket veivät enemmän tilaa kuin vanhat.
Uudet sähköjohdot upotettiin paksuihin kantaviin tiiliseiniin. Sähköjen, vesijohtojen ja viemärien nousukuilut sijoitettiin komeroiden perälle tai muualle missä eivät pilaa tilavaikutelmaa. © Kuva: Jussi Tiainen.
Alkuperäisen painovoimaisen ilmanvaihdon toimivuus parani, kun hormit nuohottiin ja ulkoseiniin lisättiin korvausilmaventtiilejä. Lämminvesijärjestelmään liitetyt kuivauspatterit pitävät jatkossa kylpyhuoneet kuivina ja vähentävät sisäilmaongelmien riskiä.
Yleisten tilojen alkuperäisvalaisimet peruskorjattiin niin, että niiden sisällä oleva sähkötekniikka on aikaisempaa tehokkaampaa ja helpommin huollettavaa. Valaisinmäärää lisättiin tekemällä uusia valaisimia vanhojen mallin mukaan. Sähkökalusteiksi valittiin 1930-luvun tyyliset pyöreät katkaisijat ja pistorasiat. Porrashuoneissa aikaisemmin näkyvissä olleet sähköjohdot ja talotekniikan koteloinnit poistettiin ja uudet piilotettiin paksujen tiiliseinien sisään.
Vanhan talotekniikan näkyvimmät osat, lämpöpatterit, yleisten tilojen valaisimet, ilmanvaihdon venttiilit ja säätöluukut, pysyivät entisellään. Alkuperäisille hissikoreille riitti konservaattorin tekemä pintojen kunnostus. Juhlasalin uusi syrjäyttävä ilmanvaihto ja jäähdytys piilotettiin seinää kiertävien kiinteiden penkkien alle. Miesten wc:n pisoaarit säilyivät esimerkkinä alkuperäisistä 1930-luvun posliineista.
Rakennustöitä sisällä ja ulkona
Rakennuksen ulkoseinät, ikkunat ja vesikatto korjattiin kauttaaltaan. Alkuperäiset tammi- ja mäntyikkunat kunnostettiin ja ullakkoasuntojen alumiini-ikkunat vaihdettiin uusiin. Osa julkisivuista rapattiin pohjiaan myöten kalkkirappauksena, osa paikattiin ja maalattiin. Sisäpihojen teräspeltiset kattolappeet uusittiin ja kuparinen Apollonkadun puoleinen lape korjattiin. Eteläisen Hesperiankadun puoleinen savitiilikatto oli uusittava, samoin siinä olevat ateljeiden alkuperäiset kattoikkunat.
Rakenneteknisiä parannuksia olivat mm. aluskatteen lisääminen teräspeltikaton alle sekä yläpohjien lämmöneristäminen. Vesi- ja viemärilinjojen läpivienteihin tehtiin palo- ja ääniteknisiä parannuksia. Urakan aikana löytyi lukuisia edellisessä putkiremontissa katkaistuja kantavia palkkeja, jotka nyt vahvistettiin. Kaksoislaattavälipohjien onteloiden muottilaudat poistettiin märkätilojen kohdalta, mutta muualla lattioita ei avattu. Porrashuoneiden ylimpiin ikkunoihin savun poistamiseksi asennetut automaattiset aukaisulaitteistot paransivat rakennuksen paloturvallisuutta.
Ulkona pihaurakkaan kuului maanvastaisten kellariseinien vesieristäminen, pintavesijärjestelmän uusiminen ja puutarhan uudelleen istuttaminen 1930-luvun tilannetta mukailevan puutarhasuunnitelman mukaan. Huoltopihalle rakennettiin uusi jätekatos. Asukkaille tärkeä puutarhan yhteinen oleskelualue kivettiin betonilaatoilla ja puretun asfaltin alta löytyneillä keraamisilla laatoilla.
Kiiltopinnat ja yltäkylläinen väritys
Lallukan läpäisevät aulat, yhdyskäytävät ja porrashuoneet sekä juhlasali muodostavat jännittävän puolijulkisten tilojen sarjan, jossa arkkitehti Juslénin luoman geometrian lisäksi myös värit ovat tärkeässä roolissa. Kun peruskorjaus alkoi, näiden sisätilojen yltäkylläinen väritys ja maalauskäsittelyjen kiiltoaste-erot olivat piilossa lasikuitutapettien alla. Rakennushistoriaselvityksen ja väritutkimuksen perusteella valkeni, että tilojen uinuva charmi oli palautettavissa.
Auloihin palautettiin väritutkimuksessa löytyneet sävyt. Useaan kertaan hiottujen ja siveltimellä öljymaalattujen pintojen kiiltoaste-erot ovat tärkeä yksityiskohta. © Kuva: Jussi Tiainen.
Restauroinnin värisuunnitelma sekä perinteisiin käsittely-yhdistelmiin ja työtapoihin nojautuva maalaustyöselostus laadittiin väritutkimukseen nojautuen. Toinen tärkeä tietolähde oli Gösta Juslénin kirjoittama kohde-esittely Arkkitehti-lehdessä vuonna 1934. Kolmas arviointipohja oli käsitys rakentamisajan yleisistä taidehistoriallisista tyylipyrkimyksistä sekä tieto siitä, minkälaiset tekotavat ja sävyt olivat tuolloin käytössä ja mahdollisia. Päädyttiin väritutkimuksessa löytyneisiin vanhimpiin sävy-yhdistelmiin. Skaala oli runsas.
Kiiltomaalaukset edellyttivät hyvin tehtyjä pohjustuksia, joiden päälle pintamaalikerrokset toteutettiin sivellintyönä pellavaöljymaaleilla. Lopullisten sävy-yhdistelmien löytämiseksi tehtiin runsaasti mallisuorituksia. Väritutkimuksen paljastamat väritysten eri vaiheet, ”väriportaat”, jätettiin näkyviin kapeina, tasakokoisina kaistaleina. Juhlasalin portaikon kattopeiliin konservaattori palautti lehtialumiinipinnan.
Juhlasali on taiteilijayhteisön tärkeä kokoontumispaikka kesäisen sisäpihan ohella. Katon opaalipalloasetelma rekonstruktioitiin vuoden 1934 valokuvan mukaan, täydennettynä modernilla esitysvalaistuksella. Portaikossa vanha lieriövalaisin kunnostettiin ja kattopeili pinnoitettiin lehtialumiinilla. © Kuva: Jussi Tiainen.
Alkuperäiset linoleumlattiat kunnostettiin, vaikka niissä olisi ollut pieniä kolhuja ja värivirheitäkin. Niiden lukemattomat vahakerrokset ja lika poistettiin, lopuksi pinta käsiteltiin useaan kertaan Karnauba-luonnonvahalla. Auloihin palautettiin kumimatto alkuperäisen jäsentelyn mukaiseen kuvioon.
Urakan jälkeen
Onnistuneen restauroinnin edellytys on, että rakennuttaja asettaa prosessille selkeät päämäärät ja sitoutuu niihin. Lallukassa tämä toteutui kiitettävästi. Tärkeää oli, että korjaustöille varattiin riittävästi aikaa. Hankkeen läpiviemisessä auttoi suuresti se, että rakennuttaja ja viranomaiset luottivat arkkitehdin näkemykseen.
Lallukka rakennettiin 1930-luvulla yhdessä vuodessa – sitä korjattiin lopulta seitsemän vuotta. Työt päättyivät loppuvuodesta 2016. Kaikki kaavailtu saatiin tehtyä, vieläpä niin, että kustannukset pysyivät budjetissa. Pölyn laskeuduttua taiteilijat ovat muuttaneet takaisin koteihinsa, ja heidän antamastaan palautteesta päätellen voidaan olla tyytyväisiä. Sisäilmaongelmia ei ole ilmennyt korjauksen jälkeen. Taiteilijakoti toimii asuntoina ja työtiloina vähintään yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Raskaasta korjauksesta huolimatta rakennuksessa tuntuu että ”tällainen Lallukka on aina ollut”.
Lisätietoa:
www.lallukkasaatio.net
www.freese.fi
Lallukka, Koti taiteelle. PARVS 2017. Kirjoittajat Tore Tallqvist, Simo Freese, Risto Fredriksson, Helena Hietanen, Kati Vierikko. Bookwell Oy, Porvoo 2017. ISBN 978-952-5654-93-6