Omakotiasumisen kulttuurihistoriaa

Kirsi Saarikangas

Haave mummon mökistä, omasta punaisesta tuvasta ja perunamaasta elää sitkeästi monien suomalaisten mielissä. Edelleenkin puutarhan ympäröimä omakotitalo vastaa sekä ylhäältäpäin asetettuja että kansalaisten suuren osan omia asumistoiveita. Suomessa on perinteisesti asuttu yhden talouden taloissa sekä maaseudulla että esiteollisissa puukaupungeissa. Yhteys pihaan ja maahan on ollut välitön ja kodin piiri seinien rajaamaa asuntoa laajempi. Teollistumisen ja kaupungistumisen myötä suomalainen asuminen on muuttunut kerrostalovaltaiseksi – erityisesti toisen maailmansodan jälkeisen laajan lähiörakentamisen myötä.

Nekalan Asevelikylä
Tampereen Nekalan Asevelikylän rakentaminen aloitettiin vuonna 1941 Alvar Aallon suunnitelmien mukaan. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Käsitteellisesti omakotitalo on uusi ilmiö, joka liittyy vahvasti modernin teollisen ja kaupungistuneen yhteiskunnan syntyyn. Maaseudulla ei asuttu omakoti- tai pientaloissa. 1800-luvun lopulta alkaen alkoivat muotoutua kaupungistuvan yhteiskunnan uudet asuntotyypit: porvarillinen kivinen kerrostalo sekä yhdelle perheelle tarkoitetut omakotitalo ja huvila. Omakotitalon ja huvilan ero oli pitkään liukuva ja epämääräinen. Niitä erotti lähinnä koko ja asukkaiden sosiaalinen asema. Omakotitalo oli huvilaa pienempi ja yksinkertaisempi. Omakotitalo oli lähinnä työväestön, huvila porvariston ja kasvavan keskiluokan asuinmuoto.

Omistaminen tuo vapautta

1800-luvun lopulla kaupunkien laidoille muodostui työväestön puisia omakotialueita, kuten Tampereen Pispala.
1800-luvun lopulla kaupunkien laidoille muodostui työväestön puisia omakotialueita, kuten Tampereen Pispala. © Kuva: Timo-Pekka Heima, Museovirasto.

Omakotiaatteella on vahva ideologinen tausta. Se liittyy sekä 1900-luvun alun puutarhakaupunkiaatteeseen että käsitykseen ihanteellisesta työväenasunnosta. Puutarhan ympäröimää, luonnonläheistä omakotitaloa pidettiin 1900-luvun alussa parhaana mahdollisena työväen asumismuotona. Naapurimaassa Ruotsissa syntyi jo 1800-1900 -lukujen vaihteessa vahva omakotiliike. Suomessakin yritettiin saada aikaan omakotiliikettä 1900-luvun alussa. Se otti kuitenkin ensiaskeleensa vasta ensimmäisen maailmansodan myötä sekä kansalaissodan jälkeisinä vuosina 1920-luvulla, kun kunnat alkoivat kaavoittaa omakotitontteja työväestölle. Kansalaissodan jälkeen omakotitaloa pidettiin myös yhteiskuntarauhan takaajana, sillä omakotiasumisen ja siihen liittyvän puutarhanviljelyn ajateltiin luovan kodin tunnetta ja sitovan asukkaansa kotipaikkaansa. Lisäksi sen ajateltiin tuottavan työväestölle elintarvikkeita ja taloudellista hyötyä.

Omakotitalo määri­teltiin virallisesti vuoden 1927 omakotirahastoa koskevissa laissa ja asetuksissa. Omakotitaloksi kutsuttiin yhden- tai kahden perheen taloa, joka oli rakennuttajansa omana asuntona ja johon kuului pieni puutarha. Omakoti-ihanteeseen liittyi myös ajatus omistamisen tuomasta vapaudesta ja yksityisyydestä, ja omakotiasumisen hyviä puolia korostettiin vertaamalla sitä vuokrakasarmiin.

Tyyppipiirustukset tarjosivat vaihtoehtoja

Kuopion Linnanpellon asuinalue rakentui Martti Välikankaan laatiman asemakaavan ja sosiaalihallituksen tyyppitalojen pohjalta 1921 - 1924.
Kuopion Linnanpellon asuinalue rakentui Martti Välikankaan laatiman asemakaavan ja sosiaalihallituksen tyyppitalojen pohjalta 1921 - 1924. © Kuva: Jari Heiskanen, Museovirasto.

Vilkkainta omien kotien rakentaminen oli Tampereella, jossa viranomaiset kannattivat omakotiaatetta voimakkaasti. Tampereelle perustettiin jo 1910-luvulla Viinikan ja Lapinmäen omakotialueet, joita rakennettiin kaupungin tarjoamien rakennustyyppien pohjalta. Myös Kuopiossa, Turussa ja Kotkassa valtion tukema omakotirakentaminen oli vilkasta, Helsingissä sen sijaan suhteessa asukaslukuun melko vähäistä.

Arkkitehti Elias Paalanen laati varhaisimmat julkaistut ja maanlaajuisesti levitetyt omakotitalojen tyyppipiirustukset. Piirustuksia myytiin ruskokopioina ja vuonna 1922 ne julkaistiin myös erillisenä 11 tyyppiä sisältävänä vihkosena nimellä Pienasuntojen tyyppipiirustuksia. Tarkoituksena oli edistää kaupunkimaisiin oloihin soveltuvien, rakennustaiteellisesti ja terveydellisesti tyydyttävien asuntojen rakentamista.

Helsingin Puu-Käpylässä yhdistyvät englantilainen puutarhakaupunki-ideologia ja suomalainen puukaupunkiperinne.
Helsingin Puu-Käpylässä yhdistyvät englantilainen puutarhakaupunki-ideologia ja suomalainen puukaupunkiperinne. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Helsinkiin rakennettiin Helsingin Kansanasunnot Oy:n rakennuttama työväestölle tarkoitettu omakotimainen Käpylän puutarhakaupunki vuosina 1920–1925. Sen puiset kahden tai neljän perheen talot rakennettiin elementtitekniikalla ja kunnan tuella. Kaikki asunnot olivat vähintään huoneen ja keittiön kokoisia, mikä vastasi ajan ihannetta työväenkodista. Suurilla tonteilla oli mahdollista pitää kotipuutarhaa ja viljellä hyötykasveja. 1960-luvulla aluetta uhkasi purkaminen, mutta nykyään peruskorjatut, suurennetut ja nykyajan mukavuuksin varustetut asunnot ovat Helsingin tavoitellumpia.

Rintamamieskylät kohosivat ympäri maan

Laajassa mitassa omakotirakentaminen käynnistyi vasta 1940- ja1950-luvuilla jälleenrakentamisen myötä. Sodan jälkeen asuntopula sai aivan uudet mittasuhteet, kun oli nopeasti asutettava Karjalan siirtoväki ja rakennettava uusia koteja pommituksissa tuhoutuneiden tilalle. Valmiiden piirustusten mukaan rakennettavat tai talotehtaiden elementeistä nopeasti pystytettävät puiset tyyppitalot sopivat erinomaisesti jälleenrakentamiseen. Vaikka rakennusmateriaaleista muuten oli pula, puuta oli riittävästi saatavilla. Se oli lisäksi edullista ja soveltui hyvin sarjatuotantoon ja hartiapankkirakentamiseen.

Yhdenmukaisia rintamamieskyliä kohosi monien kaupunkien liepeille. Pieksämäen Kontiopuiston puolitoistakerrokset omakotitalot on rakennettu vaiheittain 1940- ja 1950-luvuilla.
Yhdenmukaisia rintamamieskyliä kohosi monien kaupunkien liepeille. Pieksämäen Kontiopuiston puolitoistakerrokset omakotitalot on rakennettu vaiheittain 1940- ja 1950-luvuilla. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Omin käsin rakennetut rintamamiestalot jatkoivat suomalaisuuteen Runebergin Saarijärven Paavosta lähtien yhdistettyä raivaajahenkeä sekä maaseudun ja osin työväestönkin asumista leimannutta itserakentamisen perinnettä. Puolitoistakerroksiset, harjakattoiset, puiset omakotitalot eli rintamies- tai tyyppitalot ovat useimmille suomalaisille tuttuja ja edustavat jo omakotiasumisen arkkityyppiä. Taloista on tullut suomalaisen jälleenrakentamisen ja sodanjälkeisen optimismin monumentti, ja moni suuren ikäluokan kasvatti on aloittanut elämänsä niissä. Nykyään talot ovat itsestään selvä osa suomalaista maisemaa, mutta aikanaan ne poikkesivat selvästi ympäristöstään ja merkitsivät maaseudun asumisen radikaalia modernisoimista.

Perhe kokoontuu kotilieden ääreen

Ulkoasultaan askeettisia ja anonyymejä taloja voi pitää erityisenä suomalaisena modernismin sovellutuksena. Niissä uusimmat funktionalistiset asumisen ihanteet yhdistyvät maaseudun asumisen perinteeseen. Arkkitehtuuriltaan yhdenmukaiset talot eroavat ajankohdan muusta arkkitehtuurista selvästi muodostaen oman kokonaisuutensa.

Talojen alakerrassa on tavallisesti kolme tasakokoista huonetta. Asunnon ja kodin päätehtävinä pidettiin perheen yhdessäoloa, kotitaloustyötä ja lepoa. Sen mukaisesti kodin tila jaettiin erilliseen keittiöön, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Lisäksi eteisen viereen oli usein sijoitettu pesuhuone.

Tilanjäsentely ja arkkitehtuuri korostavat kotia perheen yhteisenä, ulkomaailmalta sulkeutuvana tilana. Huoneiden kiertyminen yhden muurin ympärille korostaa edelleen ajatusta asunnosta perheen yhteisenä lietenä, jonka ympärille se kokoontuu lämpöön, suojaan ja turvaan. Huoneissa kulkeminen muodostaa eräänlaisen piirileikin. Toisin kuin muissa ajankohdan funktionalististen ihanteiden mukaan rakennetuissa asunnoissa, tyyppitaloissa ruokailu sijoitettiin tilavaan keittiöön maaseudun ja työväestön asumistapojen mukaisesti. Talojen tilanjäsentelyn erityispiirre on yhtäältä makuuhuoneen ja keittiön kiinteä yhteys, toisaalta keittiön ja olohuoneen erillisyys toisistaan.

Uusi tilanjäsentely erosi maaseudun aiemmasta asumisen perinteestä ja vakiinnutti myös maaseudulle yhtenäistä, modernia perhe- ja asuntomallia. Maaseudulle tarkoitettujen talojen mukana toimitettiin yleensä tyyppipiirustukset myös navettaa ja saunaa varten. Suuri osa taloista rakennettiin viemäri- ja vesijohtoverkoston ulkopuolelle ja asukkaat peseytyivät saunassa. Ullakolle oli mahdollista rakentaa myöhemmin pari huonetta lisää - tai vuokrata ne aluksi ulkopuolisille. Näin pyrittiin toteuttamaan ajatusta kasvavasta talosta.

Omakotitalo on elämänmuoto

Omakotiasujalle on tärkeää oma rauha ja puutarha.
Omakotiasujalle on tärkeää oma rauha ja puutarha. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

"Tulevaisuutemme jälleenrakennuskauden pohjana ovat onnelliset omat kodit" mainosti Puutalo Oy toisen maailmansodan jälkeen Sotainvalidi-lehdessä. Omakotitalon ajateltiin olevan paljon muutakin kuin asuinmuoto. Sen ajateltiin olevan oma erityinen elämänmuotonsa.

Omakotitaloa pidettiin erityisen sopivana perheasuntona. Sana omakotitalo ilmaisee sekä asumismuodon että omistussuhteen sekä korostaa asumisen yksityisyyttä ja henkilökohtaisuutta. Sanaan liittyy herkkiä ja nostalgisiakin vivahteita – assosiaatioita lapsuuteen ja omaan kotitaloon. Omakotitalo oli koti, kerrostaloasunto vain asunto. Suomalaisen puurakentamisen pitkä perinne päättyi rintamamiestaloihin ja on elpynyt uudestaan vasta 1900-luvulla. Myös asuntorakentaminen painottui 1950-luvun lopulta lähtien aina 1980-luvulle asti kerrostaloihin.

Arkkitehti Jorma Järvi suunnitteli Tapiolan uuteen puutarhakaupunkiin yksikerroksisia omakotitaloja. 1960-luvun alussa rakennettiin sisäänpäin kääntyneitä, sisäpihan ympärille muodostettuja atriumtaloja, joita suunnittelivat muun muassa Pentti Ahola ja Jaakko Laapotti. Arkkitehtien suunnittelemat pientalot olivat kerrostalojen valtakautena kuitenkin harvinaisia ylellisiä yksityistaloja lukuun ottamatta aina 1980-luvulle asti. Valtaosa Suomen nykyisistä pientaloista onkin rakennettu 1980-luvulla, mikäli vertaillaan eri vuosikymmenien rakennusmääriä. Suuri osa niistä on talotehtaiden valmistaloja.

Artikkeli perustuu Euroopan rakennusperintöpäivien julkaisussa "Oma koti - omakotiasuminen Suomessa" 2005 ilmestyneeseen artikkeliin.

Julkaistu 19.9.2008 klo 13.58, päivitetty 14.11.2017 klo 12.49