Muinaisjäännösten arvo yhteisenä kulttuuriperintönämme

Johanna Enqvist

Muinaisjäännösten arvon tai merkittävyyden arviointi on arkeologisen kulttuuriperinnön hallinnoinnin ja suojelun keskeisimpiä kysymyksiä. Nykyinen muinaismuistolakimme ei anna tarkkoja suuntaviivoja muinaisjäännöksen arvon arviointiin, vaikka muinaisjäännöksen ”merkitykseen” laissa viitataankin. Lakia sovellettaessa ja käytännön suojelutyössä ”arvottamista” joudutaan kuitenkin jatkuvasti tekemään. Tällöin haetaan perusteluja ensinnäkin niihin tilanteisiin, joissa suojeltavat arvot ovat uhattuina ja muinaisjäännöksen säilyminen pyritään turvaamaan. Toisaalta etsitään reunaehtoja sille, että muinaisjäännös voi väistyä maankäytön tieltä.

Moderneja kalliomaalauksia Kasavuorella Espoon Soukassa. Alueella on myös useita pronssikautisia röykkiöitä.
Moderneja kalliomaalauksia Kasavuorella Espoon Soukassa. Alueella on myös useita pronssikautisia röykkiöitä. © Kuva: Johanna Enqvist.

Muinaismuistolain uudistus on käynnistymässä. Lakia uudistettaessa joudutaan pohtimaan myös sitä, missä suhteessa muinaisjäännösten merkittävyyden arviointi on muinaismuistolain tarkoittamien kiinteiden muinaisjäännösten määrittelyyn. Suojellun kiinteän muinaisjäännöksen status on jo osoitus siitä, että kohde on arvotettu merkittäväksi. Miten tämä arvo muuttuu, jos osa muinaisjäännöksistä luokitellaan edelleen valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviksi?

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja Kotkassa ja kelopuu, johon vierailijat ovat kaivertaneet puumerkkejään.
Langinkosken keisarillinen kalastusmaja Kotkassa ja kelopuu, johon vierailijat ovat kaivertaneet puumerkkejään. © Kuva: Johanna Enqvist.
Merkittävyyttä ei voi arvioida määrittelemättä kontekstia, jossa merkittävyyttä pyritään tavoittamaan. Onko kysymys vain tieteellisestä merkittävyydestä vai laajemmin ymmärretystä arvosta? Mikä on merkittävyyden alueellinen taso: maailma, valtio, maakunta vai jokin pienempi yksikkö? Ja minkä merkittävyyttä tarkalleen ottaen arvioidaan: fyysisten jäännösten, niistä tehtyjen tulkintojen vai arkeologisen kulttuuriperinnön?
Merkittävyyden analysointi on tarpeellista myös siksi, että se kertoo jotakin siitä, mikä kulttuuriperinnössä ylipäätään on arvokasta. Muinaisjäännökset ja arkeologinen kulttuuriperintö mielletään usein synonyymeiksi, mutta kulttuuriperintö käsittää muutakin kuin menneisyyden aineelliset jäännökset. Kulttuuriperintö on aina myös aineetonta: sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia prosesseja sekä näiden tuloksena syntyneitä merkityksiä ja identiteettejä.
Yrityksiä merkittävyyden määrittelemiseksi

 

Muinaisjäännösten suojelusta ja hoidosta vastaava asiantuntijaviranomainen, Museovirasto, on pitkään jakanut kiinteät muinaisjäännökset epävirallisiin rauhoitusluokkiin (1, 2 ja 3). Luokittelun periaatteet ovat kuitenkin vaihdelleet aikain saatossa ja luokittelijasta riippuen. Yhtenäisiä kriteereitä esimerkiksi valtakunnallisesti merkittävien muinaisjäännösten (lk. 1) tunnistamiseksi ei ole olemassa. Luokat eivät toisaalta kuvaa kohteiden arvoa lähtökohtaisestikaan samalla asteikolla, tiettyjen ominaisuuksien loogisena muutoksena.

Merkittävyyteen (significance) liittyvistä suojelun kriteereistä käytiin keskustelua mm. American Antiquityssa jo 70-luvulla. Tämä ajatustenvaihto kytkeytyi käsityksiin arkeologeista menneisyyden "vartijoina": vartija-arkeologeilla katsottiin olevan velvollisuus ja oikeus säilyttää kulttuuriperintöä omista lähtökohdistaan, jotta pääsy aineistoon on turvattu. USA:sta esikuvansa hakeneet australialaiset arkeologit yrittivät tavoittaa merkittävyyden käsitettä jakamalla se kahteen osatekijään: tutkimukselliseen merkittävyyteen ja edustavuuteen. Käytännössä todettiin, että kriteereitä näiden määrittämiseksi on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta luoda.

Amerikkalaisten ja australialaisten arkeologien yritykset määritellä merkittävyyttä heijastavat positivistista tieteenkäsitystä, jonka mukaan merkitykset ja arvot ovat objekteihin synnynnäisesti kuuluvia ominaisuuksia. Esimerkiksi tieteellisellä arvolla ajatellaan olevan fyysinen ilmenemismuoto, joka on paljastettavissa ja mitattavissa oikealla mittarilla. Tämä on herättänyt ansaittua kritiikkiä, samoin kuin molempien maiden alkuperäiskansojen osallisuus, tai lähinnä osattomuus, heille itselleen tärkeiden kohteiden merkittävyyden arvioinnissa.

Merkittävyyden arviointi tieteellisenä kysymyksenä

Muinaisjäännöksen merkittävyys ei ole arkeologisen tutkimuksen näkökulmasta sinänsä kiinnostavaa, vaan kyse on hallinnossa tarvittavasta työkalusta. Suojelun linjaukset ja luokittelut muokkaavat kuitenkin aineistoa, joka tutkimuksella on käytettävissään. Luokittelu on perinteinen arkeologian metodi ja muinaisjäännösten merkittävyyden arviointiakin on lähestytty tieteellisenä kysymyksenä, johon on löydettävissä vastaus keräämällä tarpeeksi tutkimustietoa.

Merkittävyyden arviointi ei kuitenkaan voi perustua pelkästään tosiasioihin, vaan kyse on tiedon ja arvojen suhteesta sekä erilaisten arvojen punnitsemisesta. Tiedekään ei ole arvovapaata, vaikka se periaatteessa pyrkii siihen. Humen giljotiinina tunnettu väittämä: ”Siitä miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla.” tarkoittaa, että tosiasioista, tieteellisestä tiedosta, ei voi johtaa arvoväitteitä tai toisinpäin.

Laskiaisriehaa Suomenlinnan merilinnoituksen valleilla Helsingissä. Suomenlinnassa yhdistyvät lukuisat arvot: saari on Unescon maailmanperintökohde, yksi Suomen suosituimpia nähtävyyksiä sekä yli 800 ihmisen kotikaupunginosa.
Laskiaisriehaa Suomenlinnan merilinnoituksen valleilla Helsingissä. Suomenlinnassa yhdistyvät lukuisat arvot: saari on Unescon maailmanperintökohde, yksi Suomen suosituimpia nähtävyyksiä sekä yli 800 ihmisen kotikaupunginosa. © Kuva: Johanna Enqvist.

Tiede ei siis voi vastata arvokysymyksiin, vaikka tosiasiat ovatkin käyttökelpoisia esimerkiksi arvojen vertailussa. Arvokysymyksiä voidaan tarkastella tavoitteiden, keinojen ja seurausten näkökulmasta. Myös ihmisten arvoja voidaan tutkia ja esittää tieteellisestä tietoa siitä, millaisia asioita ihmiset pitävät merkittävinä ja miksi. Asiantuntijalla on siten erityisasema, mutta ei arvoasiantuntijana.

Vaikka merkittävyyttä ei voi johtaa tiedosta ja tieteellisistä faktoista, tietoa tarvitaan merkittävyyden arvioinnissa. Asiantuntijatietoa on arkeologisen tiedon lisäksi kaikki se tutkimustieto, joka koskee kohdetta, kohteen ympäristöä ja aluetta. Muut tunnistetut suojeluarvot tai toisaalta maankäytön suunnitteluun liittyvät linjaukset, suunnitelmat ja selvitykset ovat oleellisia – varsinkin jos merkittävyyttä pyritään arvioimaan ennemmin alueellisena kuin yhteen kohteeseen liittyvänä ominaisuutena. Jos tiedon käsitettä laajennetaan, niin merkittävyyden arvioinnin kannalta relevantteja lähteitä ovat myös muut kuin asiantuntijat: kaikki kansalaiset.

Merkittävyyden yhteisölliset ulottuvuudet

Arkeologinen kulttuuriperintö on terminä harhaanjohtava, koska kulttuuriperintö ei käsitteenä rajoitu arkeologiaan ja arkeologeihin. Eikä ajatus muinaisjäännöksistä yhteisenä, vaalittavana kulttuuriperintönä ole johdettavissa suoraan arkeologisen tutkimuksen tuloksista. Muinaisjäännökset, joilla ei välttämättä ole juurikaan arvoa arkeologisen tutkimuksen lähteinä, voivat olla merkityksellisiä muista syistä.

Äskettäin julkaistu ”Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma” (2013) nostaa ’perinnetiedon’ saamelaisen kulttuuriympäristön aineettomaksi elementiksi. Perinnetieto kietoutuu ympäristön aineellisiin piirteisiin muistoina, tarinoina, ja uskomuksina, perinteisistä elinkeinoista ja maailmankuvasta kumpuavana tietona ja ymmärryksenä. Myös saamelaisalueen ulkopuolella ihmisten ja yhteisöjen elinympäristöt koostuvat vastaavista kudelmista koettua ja opittua, aineellista ja aineetonta.

Salpalinjan varustuksiin kuuluvan korsun oviaukko Ylijärven kylässä nykyisessä Lappeenrannassa. Entisen Ylämaan kunnan spektroliittiesiintymä löytyi Salpalinjan rakennustöiden yhteydessä kesällä 1940.
Salpalinjan varustuksiin kuuluvan korsun oviaukko Ylijärven kylässä nykyisessä Lappeenrannassa. Entisen Ylämaan kunnan spektroliittiesiintymä löytyi Salpalinjan rakennustöiden yhteydessä kesällä 1940. © Kuva: Johanna Enqvist.

Minkä tahansa fyysisen paikan merkittävyys on aina jossain määrin intuitiivista ja subjektiivista, emme pääse irti omasta historiastamme ja kokemuksistamme. Merkitykset ja muistot liittyvät ennemminkin paikkoihin, joilla ei ole tarkemmin määriteltyjä rajoja kuin yksittäisiin kohteisiin. Ne eivät kiinnity vain yhteen ympäristön elementtiin, kuten muinaisjäännöksiin.

Emme myöskään koe luonnon- ja kulttuuriympäristöä erillisinä, vaikka näiden hallinnollinen jako olisikin tarpeellinen. Kaikki ympärillä merkitsee: maisema ja näkymät, luonto, kasvien värit ja tuoksut, lintujen, meren tai liikenteen äänet. Muistot ja merkitykset ovat osa identiteettiä ja sellaisina yksilöllisiä. Ne voivat kuitenkin kiinnittyä tiettyihin, samoihin paikkoihin ja olla siinä mielessä jaettuja.

Kokonaisvaltainen merkittävyys: moniarvoinen kulttuuriympäristö

Muinaisjäännösten esittäminen nimenomaan arkeologien datapankkina peittää muut kulttuuriset merkitykset, esimerkiksi alkuperäiskansan maailmankuvassa, historia- ja identiteettikäsityksissä. Nämä merkitykset voivat olla sellaisia, että ne katoavat mikäli kohde tutkitaan. Myös muilla kuin alkuperäiskansoilla voi olla oman identiteetin ja historian kannalta tärkeitä paikkoja. Näihin voi liittyä muistojen ja tarinoiden lisäksi erilaisin aistein välittyneitä elämyksiä ja kokemuksia, joita halutaan kenties toistaa tai siirtää.

Helsingin Vartionkylänlahden maisemia voi ihailla sekä keskiaikaiselta linnavuorelta että Vuosaaren sillalta.
Helsingin Vartionkylänlahden maisemia voi ihailla sekä keskiaikaiselta linnavuorelta että Vuosaaren sillalta. © Kuva: Johanna Enqvist.

Merkittävyyttä olisi ehkä arvioitava ennemminkin tiettyyn alueeseen tai paikkaan liittyvänä ominaisuutena kuin ympäristöstään irrotetun, arkeologiseksi kohteeksi määritellyn ja rajatun pisteen suhteen. Kulttuuriympäristön rekisteriportaalissa on muinaisjäännösten lisäksi tietoa hoidettavista kohteista, esinelöydöistä, ja suojelluista rakennuksista. Pelkästään yhdistämällä näitä tietoja tietoon arvokkaista maisemista ja luonnonperinnöstä olisi mahdollista tunnistaa erilaisten arvojen tihentymiä.

Kulttuuriperinnön merkittävyys on ymmärrettävissä koko yhteiskuntaa koskevana ja yhteisesti arvioitavana arvona. Oleellisessa roolissa ovat tällöin tarkoituksenmukaiset, mietityt ja toimivat tavat kerätä, esittää, jakaa, tuottaa ja käyttää tietoa monipuolisesti. Tämä on välttämätön perusta arvottamiselle ja siten myös ensisijaista merkittävyyden arviointia koskevien kriteerien ja käytäntöjen luomiseen nähden. Kansalaisten tarinoita, muistoja ja merkityksiä on mahdollista kerätä muun tiedon ohella inventointien yhteydessä sekä avoimien, vuorovaikutteisten tietojärjestelmien avulla.

Merkittävyyttä arvioitaessa siirrytään fyysisten jäännösten tunnistamisesta, dokumentoinnista ja tulkinnasta suojelua koskeviin arvovalintoihin, mikä on osa ’arkeologisen kulttuuriperinnön’ tuottamista. Kulttuuriperintö on tietyssä mielessä aina aineetonta ja osa nyky-yhteiskuntaa, kuten merkittävyyskin. Arkeologisen kulttuuriperinnön arvo voidaan nähdä siitä kertovien tarinoiden ja merkitysten summana. Merkittävyys lisääntyy, kun tarinoita kertyy ja kohteita koskeva tieto rikastuu.

Muinaisjäännösten merkittävyyttä täsmällisesti tai määrällisesti kuvaavan tutkimustiedon tavoittelu on epärealistista ja hämärtää merkittävyyden luonteeseen kuuluvaa subjektiivisuutta ja moninaisuutta. Mikäli merkittävyyttä käytetään jatkossakin arkeologisen kulttuuriperinnön suojelua koskevassa harkinnassa ja päätöksenteossa, käsitteen intuitiivisuus, dynaamisuus ja suhteellisuus on hyväksyttävä.

Lähteitä

Magga, Päivi & Ojanlatva, Eija (toim.) (2013). Ealli biras – Elävä ympäristö. Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma.  Sami Museum - Saamelaismuseosäätiön julkaisu no 9.

Raab, Mark L. & Klinger, Timothy C. (1977). A Critical Appraisal of “ Significance” in Contract Archaeology. American Antiquity, 42 (4), 629–634.  

Smith, Laurajane (2004). Archaeological Theory and the Politics of Cultural Heritage. New York, Routledge.

Sullivan, Sharon & Bowdler, Sandra (eds.) (1984). Site Surveys and Significance Assessments in Australian Archaeology. Canberra, Department of Prehistory, Research School of Pacific Studies, The Australian National University.

Waterton, Emma & Smith, Laurajane (eds.) (2009). Taking Archaeology out of Heritage. Newcastle upon Tyne, Cambridge Scholars Publishing.

Julkaistu 11.2.2014 klo 11.24, päivitetty 5.12.2017 klo 10.30