Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Inventoinnit ja selvitykset

Maankäytön suunnittelun ja erilaisten hankkeiden pohjaksi on tuotettava riittävät selvitykset kulttuuriympäristöstä ja toimenpiteiden vaikutuksista. Inventointeja tehdään myös esimerkiksi matkailun ja tutkimuksen tarpeisiin. Tieto vaihtelee rakennuksen yksityiskohdista laajoihin aluekokonaisuuksiin.

Kuntien lisäksi maakunta- ja muut museot tallentavat oman alueensa kulttuuriperintöä koskevaa tietoa. Yhdistykset, aktiiviset kansalaiset ja monet koulut keräävät tietoa omasta ympäristöstään.

Valtion ympäristöhallinto kerää muun muassa rakennusperintöä, perinnebiotooppeja ja valtakunnallisesti merkittäviä maisema-alueita koskevaa tietoa. Museovirasto kerää ja arvioi tietoa valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä, muinaismuistoista ja hylyistä. Lisäksi inventoidaan rakennustyyppejä, kuten varuskuntia tai rautatieasemia, koko maassa.

Maakunnallisia inventointeja on koko Suomesta, tarkempia paikallisia inventointeja ei ole kaikkialta. Tiedon oman alueen inventoinnista saa maakuntamuseosta.

Rakennusten kulttuurihistorialliselle inventoinnille on vakiintuneita menetelmiä. Inventointi sisältää tarpeelliset tunniste-, historia- ja käyttötiedot, kuvailun rakennuksesta ja sen ympäristöstä sekä arvion kohteiden kulttuurihistoriallisesta merkityksestä.

Muualla palvelussamme



Linkit

Inventointi. Tietoa Museoviraston rakennushistorian osaston inventointitoiminnasta.
http://www.nba.fi/fi/inventoinnit
[Museovirasto]

Näkymiä maakunnan maisemahistoriaan. Uudenmaan paikkatietoaineistot PDF
http://www.uudenmaanliitto.fi/modules/publishbank/julkaisupankki_files/521_Nakym...
[Uudenmaan liiton julkaisu]

Rakennushistorian tutkimus. Artikkeli Taiteentutkija-lehdestä.
http://www.rakennustaiteenseura.fi/taiteentutkija/2003-2/hogstrom/index.htm
[ Rakennustaiteen seura ry]

Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt 2009.
http://www.rky.fi/read/asp/r_default.aspx
[Museovirasto]

Linkit - esimerkkejä inventoinneista

Hämeen vesimyllyt ja voimalaitokset.
http://www.environment.fi/default.asp?contentid=69137&lan=FI
[Hämeen ympäristökeskus]

Pispalan kulttuuriympäristön arvot.  Pispalan rakennusinventoinnin täydentäminen.
http://www.pispala.fi/
[Pispalan kirjastotalo]

Päijät-Hämeen maakuntakaavahdotuksen 2005 tausta-aineistoksi laadittu rakennetun ympäristön selvitys karttaesityksenä (vaatii selaimelta Java-tuen).
http://www.paijat-hame.fi/fi/tehtavat/aluesuunnittelu/maakuntakaava_2006/lainvoi...
[Päijät-Hämeen liitto]

Rakennettu kulttuuriympäristö (Kuppikivi-sivusto). Tietoa Hämeen maakunnan rakennusperintökohteista sekä inventointitilanteesta
http://www.hameenliitto.fi/default.asp?docId=23891
[Hämeen liitto]

  

 

inventointi.jpg
Esimerkki asutushistorian inventoinnista: vanhaan historialliseen karttaan on lisätty tiedot asutuksesta, tiestöstä ja maankäytöstä. MV.