Etusivu » Säilyttäminen ja suojelu » Artikkelit » Rakennussuojelulain käyttämisestä
Rakennussuojelulain käyttämisestä
Hertta Rutanen, ympäristöministeriö
Satu-Kaarina Virtala, ympäristöministeriö
Ympäristöhallinto vastaa rakennussuojelulain käytöstä. Alueellinen ympäristökeskus päättää lain käyttämisestä, ja ympäristöministeriö vahvistaa päätöksen ja toimii myös ensimmäisenä valitusviranomaisena. Valtion omistamien rakennusten osalta suojeluesitys tehdään ympäristöministeriölle, joka myös ratkaisee asian.
Rakennussuojelulain tarkoittamia kohteita ovat sellaiset rakennukset, rakennusryhmät ja rakennetut alueet, joilla on kulttuurihistoriallista merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, erityisten ympäristöarvojen, rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien taikka rakennuksen ainutlaatuisuuden tai tyypillisyyden kannalta. Suojelu voi koskea myös siltaa, kaivoa tai muuta rakennelmaa, esimerkiksi maakellaria. Rakennukseen luetaan kuuluvaksi sen kiinteä sisustus. Myös rakennukseen liittyvä puisto tai muu rakentamalla tai istuttamalla muodostettu alue voi olla suojelun kohteena. Rakennuksen osa tai sen kiinteä sisustus saattaa niin ikään olla suojelun kohde. Rakennuksesta erillään olevaa puistoa, vaikkapa Helsingin Esplanadinpuistoa, ei voisi suojella rakennussuojelulain nojalla. Puistot voidaan sen sijaan merkitä asemakaavassa suojeltaviksi.
Säilyminen turvataan ensisijassa asemakaavalla
Rakennussuojelulain mukaan rakennusten, rakennusryhmien ja rakennettujen alueiden säilyminen turvataan ensisijassa asemakaavalla. Kaavoitusmenettelyssä, jonka tulee perustua mm. riittäviin selvityksiin, ratkaistaan demokraattisella päätöksenteolla alueen kehittämisen periaatteet, sovitetaan yhteen erilaisia intressejä ja tavoitteita. Siinä otetaan huomioon myös taloudelliset näkökohdat.
Kaava-alueella voidaan määrätä rakennussuojelulain nojalla suojeltavaksi valtakunnallisesti merkittäviä kohteita, mutta niiden suojelu ei kuitenkaan ole itsestään selvää; rakennussuojelulain käyttö on aina harkinnanvaraista. Rakennuksen tai kohteen kulttuurihistoriallisen merkityksen lisäksi harkitaan myös suojelun tarkoituksenmukaisuutta. Paikallisesti, seudullisesti tai maakunnallisesti merkittäviä kohteita ei kaava-alueella suojella rakennussuojelulailla, jos niiden suojelu kaavoituksen keinoin on mahdollista.
Se että kunta ei syystä tai toisesta halua laatia alueelle asemakaavaa, ei ole syy käyttää rakennussuojelulakia. Jos kaava on selvästi vanhentunut, eikä siinä ole otettu huomioon kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia, ympäristöministeriö voi antaa kunnalle määräyksen suunnitteluvelvoitteen toteuttamisesta (entinen kaavakehotus). Kunnan tulee tämän jälkeen laatia alueelle uusi kaava annetussa määräajassa. Jos kaava täyttää sille asetetut sisältövaatimukset, ympäristöhallinto ei voi puuttua kaavan sisältöön.
Suojeluesitys tehdään alueelliseen ympäristökeskukseen
Rakennussuojeluasia tulee vireille joko esityksestä tai alueellisen ympäristökeskuksen omasta aloitteesta. Asian voi saattaa vireille paitsi omistaja, myös se kunta, jossa suojelun kohde sijaitsee, maakunnan liitto, valtion viranomainen tai rekisteröity yhdistys, joka toimii kohteen sijaintipaikkakunnalla.
Suojelusesitys tehdään sille alueelliselle ympäristökeskukselle, jonka alueella kohde sijaitsee. Esitys tulee laatia siten, että siitä selviää kohteen sijainti, millä perusteilla suojelua esitetään ja kohteen omistaja. Esittäjän tulee myös perustella oikeutuksensa lain mukaisen esityksen tekoon. Parhaiten esityksen tekijän asema ilmenee joko lainhuutotodistuksesta tai otteella yhdistysrekisteristä. Yhdistysrekisteriotteesta selviää myös, kenellä on oikeus kirjoittaa yhdistyksen nimi. Jos kohteesta on valokuvia, karttoja tai muuta tietoa, ne on hyvä liittää esitykseen.
Ympäristökeskus voi ottaa asian vireille myös omasta aloitteestaan. Käytännössä näin tapahtuu useimmiten silloin, kun ympäristökeskus on saanut tiedoksi purkulupahakemuksen.
Toimenpidekiellolla estetään arvon vaarantuminen
Saatuaan esityksen rakennussuojelulain mukaisesta suojelusta, ympäristökeskus tavallisesti päättää heti toimenpidekiellosta. Toimenpidekiellon tarkoituksena on estää rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon vaarantaminen. Ympäristökeskukset pyrkivät määrittelemään toimenpidekiellon tarkasti, koska sillä ei haluta estää rakennuksen kunnossapito- tai välttämättömiä huoltotoimia. Toimenpidekielto on voimassa, kunnes rakennussuojeluasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Toimenpidekiellosta voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ympäristökeskuksen tulee ratkaista suojelua koskeva asia kahden vuoden kuluessa toimenpidekiellon antamisesta.
Suojelutarve selvitetään lausuntojen avulla
Ympäristökeskus selvittää esitetyn kohteen suojelutarvetta tavallisesti hankkimalla siitä asiantuntijan lausunnon joko Museovirastolta tai sen kanssa sopimuksen tehneeltä maakuntamuseolta. Lausunnot pyydetään myös kohteen omistajalta, ellei hän ole esityksen tekijä, kohteen mahdolliselta haltijalta ja kohteen sijaintikunnalta. Näiden ei tarvitse antaa suojeluesityksen johdosta lausuntoa, mutta heille on varattava tilaisuus sen antamiseen. Museovirasto antaa lausunnossaan yleensä myös ehdotuksen suojelumääräyksiksi. Ympäristökeskus saattaa lausuntojen lisäksi järjestää asiasta neuvotteluja ja katselmuksia, joihin kaikki osapuolet kutsutaan. Neuvottelut ja katselmukset ovat osoittautuneet hyviksi erityisesti silloin, kun kohteen merkityksestä on ollut erimielisyyttä.
Suojelumääräykset tulee mahdollisuuksien mukaan laatia yhteisymmärryksessä omistajan ja kohteen ympärillä olevan alueen omistajien kanssa. Omistaja on usein mukana keskusteluissa, ja joka tapauksessa ympäristökeskus toimittaa hänelle Museoviraston ehdotuksen suojelumääräyksiksi tiedoksi ja kommentteja varten. Sen sijaan naapureita kuullaan harvoin, ehkä sen takia, että suojelumääräykset eivät useinkaan muuta voimassa olevaa tilannetta naapurin kannalta mihinkään suuntaan.
Kun kaikki lausunnot ja selvitykset on hankittu, ympäristökeskus tekee asiasta päätöksen. Jos kohdetta ei suojella, ympäristökeskuksen päätös jää pysyväksi, ellei siitä valiteta. Valitus tehdään ympäristöministeriölle. Jos ympäristökeskus päättää suojella kohteen, päätös alistetaan ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Ympäristökeskuksen alistamasta suojeluesityksestä voidaan myös valittaa ympäristöministeriölle.
Ympäristöministeriö vahvistaa tai jättää vahvistamatta
Rakennussuojeluasia voi tulla vireille ympäristöministeriössä ns. alistusasiana. Kun ympäristökeskus on tehnyt myönteisen suojelupäätöksen, josta ei ole valitettu, ei ympäristöministeriö enää hanki asiasta lausuntoja. Toisinaan myönteinen suojelupäätös poikkeaa olennaisesti perusteiltaan muista suojelluista kohteista, jolloin ministeriö voi jättää kohteen suojelun vahvistamatta. Joskus suojelumääräykset ovat liian tiukat tai jopa vastoin rakennussuojelulakia, jolloin ministeriö voi muuttaa niitä. Jos ministeriö aikoo vahvistaa suojelupäätöksen Museoviraston kannan vastaisesti, sen tulee pyytää asiasta opetus- ja kulttuuriministeriö lausunto. Ympäristöministeriö käsittelee asiaa siis sekä tarkoituksenmukaisuuden että laillisuuden kannalta.
Ministeriöön valituksena tullut rakennussuojeluasia lähetetään alueelliselle ympäristökeskukselle, jonka tulee antaa lausunto valituksen johdosta. Samalla ministeriö pyytää, että ympäristökeskus ennen oman lausuntonsa antamista hankkii asianosaisten vastineet valituksen johdosta. Näiden asiakirjojen, ja tarvittaessa vielä Museoviraston uuden lausunnon jälkeen, ympäristöministeriö tekee asiassa päätöksensä. Päätöksen tekee ministeri. Siitä voi valittaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.
Kiinteän sisustuksen määrittely on vaikeaa
Käytännössä erityisesti kiinteän sisustuksen määrittely on aiheuttanut päänvaivaa. Määritelmä ei pidä sisällään esimerkiksi tunnetun ja tunnustetun tekijän tiettyyn tilaan suunnittelemia kalusteita tai valaisimia. Monesti sisätiloja ei ole mahdollista suojella rakennussuojelulain nojalla, koska suojelun arvoisia kohteita ei ole voitu määritellä kiinteäksi sisustukseksi. Tehtaiden tuotantolinjat ja koneet eivät nekään ole sellaista kiinteää sisustusta, jota voitaisiin rakennussuojelulailla suojella. Myös seinämaalaukset ja rakennustaiteelliset koristeet ovat hankalia. Rakennussuojelulain mukaan niitä ei saa purkaa tai muuttaa, rapata eikä uudelleen maalata, ennen kuin asiasta on ilmoitettu Museovirastolle. Sille tulee myös varata tilaisuus otattaa näistä jäljennöksiä tai kuvia. Kiinteää sisustusta koskevia suojelumääräyksiä on annettu mm. Helsingissä sijaitsevalle Rautatalolle ja Kluuvikadun Fazerin kahvilalle.
Tarvitaan myös taloudellisen vastuun kantaja
Ehkä ongelmallisimpia ovat tilanteet, joissa yhdistykset tai kansalaisjärjestöt tekevät esityksiä muiden omistamista kohteista. Usein se tapahtuu tilanteessa, jossa ns. kaavasuojelu on jo todettu mahdottomaksi. Yhdistykset esittävät tavallisesti rakennukselle uutta käyttötarkoitusta, varsinkin jos kohde on esityshetkellä käyttöä vailla. Uuden käytön tai uuden omistajan löytyminen onkin monissa tapauksissa avaintekijä rakennuksen säilymisen turvaamiselle.
Ongelma ei olekaan suojeluesityksen tekeminen ja mahdollisen uuden käytön ehdottaminen rakennukselle. Sen sijaan ongelma on, jos esityksellä halutaan pelkästään estää rakennuksen purkaminen ilman, että joko nykyinen tai tuleva omistaja ottaa taloudellista vastuuta rakennuksen kunnostamisesta ja säilymisen turvaamisesta tai alueen mahdollisesta kehittämisestä. Näissä tapauksissa suojeluesityksen perustelut saattavat jäädä riittämättömiksi, ja kohteelta saattaa puuttua myös rakennussuojelulain edellyttämä kulttuurihistoriallinen merkitys.
Artikkeli on julkaistu ICOMOS Suomen jäsenlehdessä 2007