rakennusperinto.fi

 – Kivinavetat ovat useimmiten maatilan arvokkaimpia ja parhaiten rakennettuja rakennuksia, kirjoittaa arkkitehti Markku Mattila Kivinavetat-kirjassa. Hän toteaa niiden edustavan talonpoikaisessa kulttuurissa jatkuvuutta ja jotain ikiaikaista.
Kirja syntyi viime vuotisen Finn Vernadoc 2009 mittauspiirustusleirin ja lokakuisen Kivinavettakinkerit -asiantuntijaseminaarin aineistoista. Kinkereillä keskityttiin navettojen uusiin käyttöihin, sillä nykykarjanhoidossa kivinavettoja ei juurikaan käytetä alkuperäiseen tarkoitukseensa. Uudelleen käytölle ongelmia aiheuttavat mm. kiviseinien eristysominaisuudet ja matala huonekorkeus. 

Vanhimmat kivinavetat rakennettiin Suomeen 1700-luvun puolivälissä, kirjoittaa arkkitehti Emilia Ihatsu. 1700-luvulla kivestä rakentaville myönnettiin verohelpotuksia ja Ihatsun mukaan kivinavetat olivat 1800-luvun alkupuolella jo valtatyyppi, ja ne säilyttivät asemansa 1900-luvun ensi kymmenille.

Vanhin tyyppi on maakivinavetta eli mukulakivinavetta. Särkykivinavetat tehtiin työstetyistä kivistä ja myöhemmin ryhdyttiin tekemään porakivinavettoja, eli kiilatuista kivistä tehtyjä harkkokivinavettoja. Ihatsu käy läpi erilaiset kivirakenteet ja antaa myös ohjeita niiden korjaamiseen. Insinööri Eero Kotkas selvittää artikkelissaan edelleen luonnonkivimuurien rakennus- ja korjaustekniikkaa, ja LVI-insinööri Jukka Sainio kertoo kivinavetan uusiokäytön LVI-tekniikasta.

Kivi kantaa hyvin, mutta eristää huonosti

Silloin kun lantaa ei talven aikana poistettu navetasta, vaan sen annettiin tiivistyä ja muodostaa lämmittävä pehkupohja eläimille, oli kivi oiva rakennusmateriaali, selviää arkkitehti Pertti Toivarin tekstistä. Lämmin ja kostea lantapohja uhkasi puurakenteita, mutta ei kiveä. Materiaalina kivi on hyvin kantava, mutta huonosti eristävä materiaali. Siksi seinät tehtiin paksuksi.

Toivari pitää kivinavetan asemaa ja merkitystä suomalaisessa pihapiirissä ja maisemassa tärkeänä ja niiden häviämistä menetyksenä. Kun navetta jää pois käytöstä, rakenteiden paino ja routa aiheuttavat ongelmia: kivet ja seinät voivat liikkua. Suuriin kattopintoihin taas syntyy helposti vesivuotoja, jotka lahottavat kattorakenteet. Uudelleen käytön pulmia lisäävät mm. uusien oviaukkojen teon vaikeus ja välipohjan korottaminen. Usein navetat jäävät varastoksi tai tyhjilleen. Toivari ehdottaa uusia käyttöjä: pienkoneverstas, lämpökeskus tai vasikoiden, mullikoiden, lampaiden ja lihakarjan kasvattamo. Maaseutumatkailun tarpeisiin navetat voi muuttaa majoitus-, ravintola- tai kokoustiloiksi.

Navetan raunioihin tehtiin kukkatarha  

Kirjassa kuvataan navetan kunnostus asunnoksi ja panimoksi ja navettaraunion muutos kukkatarhaksi.

Eläinlääkäri ja tietokirjailija Heikki Sirkkola selvittää navettojen kehitystä. Hän kuvaa, miten penikokoisia alkuperäisrotuja laidunnettiin aiemmin kesät metsissä ja talven yli niitä pidettiin pienissä puisissa karjasuojissa. Eikä maidontuotantoon talvisin edes pyritty.  

AIV eli säilörehu mahdollisti rehun edullisen säilönnän ja vähitellen uudet, isommat lehmärodut saapuivat Suomeen. Kivinavetoissa oli tilaa isommille lehmille, ympärivuotisen maidontuotannon takaava säilörehu voitiin varastoida lähelle navettaa ja maidonkäsittelyä varten saatiin rakennettua hygieeniset tilat.

Nykyisin rakennettavat navetat muistuttavat Sirkkolan mukaan tuotanto- ja varastohalleja ja lämpiminä pidetään vain toimisto ja huoltotila. Pihattonavetoissa lehmät saavat liikkua vapaasti ja mennä itse lypsettäväksi lypsyrobottien luo. Talvisin ne pääsevät jopa ulkoilemaan. Lehmät viihtyvät ja tuottavat paremmin pihatoissa kuin parsinavetoissa. 

Mittauspiirustuksia maaseudun rakennusperinnöstä

Elokuussa 2009 kansainvälinen 17 hengen työryhmä mittasi ja piirsi  Ruoveden Pekkalan kartanon kivinavetan, lantalan, sikolan, harmaakivimakasiinin ja Ritoniemen kartanon kivinavetan. Piirustuksia on koottu kirjaan, samaten piirtäjien kuvaukset työstä. Mukana ovat tekstit myös kiinaksi, thain kielellä ja italiaksi; osallistujia oli leirillä seitsemästä maasta ja kolmesta maanosasta.

Projektia johtanut arkkitehti Markku Mattila on vuodesta 2005 lähtien järjestänyt Finn Vernadoc mittausleirejä, ensin Längelmäellä ja vuosina 2007 ja 2009 Ruoveden Muroleen kylässä. Muroleessa järjestettiin myös Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) arkkitehtiylioppilaiden mittausleiri vuonna 2005. Mittausleireihin on liittynyt runsaasti yhteistoimintaa kyläläisten ja Ruoveden kunnan kanssa. Ohjelmassa on ollut näyttelyitä, koululaisleiri, akvarellileiri ja erilaisia tapahtumia perinnerakentamisen tiimoilta. 

Finn Vernadoc 2009 leiri ja seminaari kuuluivat osana Ruoveden kulttuuriympäristöhanke 2009–2010 projektiin, johon osallistuivat POKO ry Leader hanke, Muroleen kylät ja Suomen ICOMOS. Rahoitusta saatiin myös valtion rakennustaidetoimikunnalta.

MLI

Kivinavetat
Finn Vernadoc 2009 – Kivinavettakinkerit
toim. Markku Mattila
Ruoveden kunnan sivistystoimi, Suomen Icomos, kansanrakentamisen komitea.
ISBN 978-951-96602-8-8
Vilppula 2010

Muualla palvelussamme:

Ruovedellä mitataan taloja uusvanhaan tapaan 16.8.2007