Etusivu » News kirjat » Miten tänään tulee maalata
Opastusta perinteiseen ulkomaalaukseen
3.11.2008
Arkkitehti Panu Kailan kirja Kesällä töitä teki maalari täydentää aiemmin ilmestynyttä Kevät toi maalarin -kirjaa. Aivan uutta kirjassa on muovimaalien ajan käsittely, eli teoksessa edetään 1950-luvulta nykypäivään asti.
Kevät toi maalarin painottui maalaustapojen historiallisiin kehityslinjoihin 1950-luvulle asti. Nyt ilmestyneesä kirjassa Panu Kaila kertoo uutta ja aiempaa perusteellisempaa tietoa perinteisistä maalaustavoista. Hän uskoo vanhojen maalaustapojen olevan edelleen parhaita maalattaessa perinteisiä rakennusmateriaaleja, kuten puupintaa tai rappausta.
Kirjassa on myös uusia perinnemaalireseptejä ja kokemuksia siitä miten ne kilpailevat puunsuoja-aineiden ja synteettisten maalien kanssa. Käytännön ohjeet on annettu tämän päivän maalarin näkökulmasta.
Kaila käsittelee kriittisesti 1950-luvun jälkeistä uudempaa kehitystä eli muovimaalien aikaa. Kailan mukaan modernin kehityksen tuomat maalit eivät yksinkertaisesti ole oikeita vanhan talon maalaukseen, olivatpa ne miten helppokäyttöisiä, edullisia tai mainostettuja hyvänsä.
Kirjan alkuosassa paneudutaan puupintoihin ja loppuosassa kivipintoihin. Esittelyssä ovat muiden muassa keittomaalit, maitomaali, öljymaali, tervamaali, silikaattimaali ja kalkkimaali ja niiden rinnalla muovimaalit, joiden aiheuttamista tuhoista on lukuisia esimerkkejä. Runsas kuvitus havainnollistaa tekstiä ja konkretisoi eri maalityyppien käyttäytymiseroja.
Panu Kaila, Kesällä töitä teki maalari
Perinteinen ulkomaalaus tänään
Multikustannus, Jyväskylä 2008
ISBN 978-952-468-170-4, sid., 540 s
