Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Asukkaiden maisemakokemukset kartalle

5.9.2007

Itä-Uudenmaan Pernajan kunnan asukkaan kokevat maiseman muuttuneen vain vähän viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kuntalaisista koskenkyläläiset kokivat alueensa maisemien parantuneen ja pernajanlahtelaiset huonontuneen viime vuosien aikana. Pernajanlahden ja Koskenkylänjokilaakson alue kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Se on elinvoi­maista maanviljelyaluetta, jossa on näkyvissä merkkejä pitkästä asutushistoriasta. Varhaisimmat asuinpaikat Pernajanlahden rannassa ovat pronssikaudelta. Pernajanlahti on ollut merkittävä vesiliikenneväylä, ja sen rannalla on säilynyt keskiajalta periytyvää kartanokulttuuria. Alueella on myös pieniä maalaistaloja ja saaristolaisasumuksia sekä nykyisin paljon kesäasutusta.

Ympäristöministeriön julkaisemassa "Maisema asukkaiden silmin" -tutkimuksessa selvitettiin maiseman nykytilaa, muutosta viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä tärkeimpiä kehittämiskohteita tulevaisuudessa. Asukkaiden omat kokemukset ovat tärkeitä pyrittäessä säilyttämään maamme arvokkaita kulttuurimaisemia. Asukkaat tietävät ulkopuolisia tutkijoita paremmin, mitkä alueet ovat käyttäjien kannalta tärkeitä. Lisäksi he hoitavat maisemia harjoittaessaan elinkeinoaan ja vaaliessaan kotiympäristöään.

Vapaa-ajan asukkaiden ääni kuuluviin

Tutkimuksen kysely lähetettiin vajaalle 800 Pernajanlahden ja Koskenkylänjokilaakson asukkaalle ja vapaa-ajan asunnon omistajalle vuonna 2004. Kyselyyn heistä vastasi 43 %. Vastaajien mukaan maisemien yleisilmettä paransivat perinteisten rakennusten ja pihapiirien kunnostus- ja hoitotyöt. Myös vesistöjen hoito, ympärivuotisen asutuksen lisääntyminen ja luonnonsuojelu vaikuttivat myönteisesti.  Maiseman tilaa taas huononsivat pusikoituminen ja näkymien umpeenkasvu. Myös uudet voimajohdot ja mastot sekä maa-aineksen otto aiheuttivat vastaajien mielestä kielteisiä maisemamuutoksia. Samoin kielteisinä muutoksina koettiin laidunnuksen loppuminen, roskaantuminen sekä vesistön rehevöityminen.

Vapaa-ajan asukkaat vastasivat kyselyyn vakituisia asukkaita aktiivisemmin. Vapaa-ajan asukkaat ovat aiemmin saaneet vain vähän huomiota maisema-alueiden kehittämisessä, vaikka maisemien laatu on heille usein vielä tärkeämpää kuin vakituisille asukkaille. Merkittävä osa asukkaista oli halukas osallistumaan esimerkiksi lähiympäristön siivoukseen sekä niittyjen ja ketojen hoitoon. Eri talkoomuotoihin paikalliset ja vapaa-ajan asukkaat olivat yhtä halukkaita osallistumaan.

Tutkimus auttaa päätöksentekijöitä ja suunnittelijoita

Maisemallisesti miellyttävien ja epämiellyttävien kohteiden paikantaminen kartalle havainnollistaa vetovoimaiseksi koetut maisema-alueet sekä maisemanhoitoa vaativat kohteet. Se kertoo lisäksi suunnittelijoille ja päätöksentekijöille mitä ja millaisia kohteita asukkaat asuin- tai vapaa-ajanympäristöissään arvostavat.

Valtioneuvoston periaatepäätös valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä vuodelta 1995 velvoittaa maisemien tilan seurantaan. "Maisema asukkaiden silmin" -tutkimus on osa ympäristöministeriön rahoittamaa Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden seurantaindikaattorit -hanketta (VAMMI). Tutkimus toteutettiin yhdessä Helsingin yliopiston, Metlan ja Museoviraston kanssa. Hankkeen avulla kehitettiin indikaattoreita maisema-alueiden muutoksen määrän ja laadun arvioimiseksi.

Maisema asukkaiden silmin -julkaisu (ympäristöministeriön sivuilla)

Ympäristöministeriön tiedote

koskenkyla.jpg
Koskenkylänjokilaakson alue kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Liisa Tyrväinen.

asukkaita.jpg
Asukkaat hoitavat maisemia harjoittaessaan elinkeinoaan ja vaaliessaan kotiympäristöään. Maija Sipilä.

laituri.jpg
Visuaalinen maisema on tärkeä osa elinympäristön laatua. Maija Sipilä