Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Hilding Ekelund oli Karjaan arkkitehti

14.1.2008

Arkkitehti Hilding Ekelund tunnetaan mm.Helsingin Taidehallin, Töölön kirkon ja Olympiakylän arkkitehtina. Hänen kädenjälkensä näkyy hyvin voimakkaasti myös Karjaalla. Västnyländskä kultursamfundetin projektin I Hilding Ekelunds fotspår 2007 tuloksena on tehty kirja arkkitehdin toimista Karjaalla.

Ekelundin varhaisin suunnitelma Karjaalle on apteekki 1930-luvulla, ja viimeiset ovat toteutumattomat suunnitelmat museokeskukseksi vuodelta 1975.  Jo ennen ensimmäistä suunnitelmaa, vuosina 1920-21 oli Hilding Ekelund tehnyt vaimonsa Eva Kuhlefelt –Ekelundin kanssa pitkän matkan Italiaan, jonka jälkiä näkyy monissa Karjaalle suunniteluissa rakennuksissa.

Carolus Lindbergin Karjaan asemakaava todettiin jo 1930-luvulla ylimitoitetuksi ja Ekelundin tehtäväksi tuli 1930-luvun lopulla asemakaavan uudistaminen. Hän luopui suljetuista kortteleista keskustan ulkopuolella ja palasi avonaisiin kortteleihin, jolloin puutarhojen ja istutusten merkitys korostui. Hän oli myös mukana kehittämässä rakennusjärjestystä. 

Karjaan kauppalantalo, nykyinen kaupungintalo valmistui 1940-luvulla. Suunnitelma oli kolmiosainen ja siitä toteutui vain keskiosa. Korkeaa tornimaista osaa itään ja länteen suunniteltua asuinsiipeä ei koskaan rakennettu. Kirjassa esitellään huolellisesti kaikki Ekelundin Karjaalle suunnittelemat rakennukset: apteekki, monet koulut ja ammattioppilaitos, vanhainkodit jne. Lärkullan ruotsinkielisen hiippakunnan kansanopiston Ekelund suunnitteli vaimonsa kanssa 1940-luvun lopulla. Sitä luonnehditaan italialaisvaikutteiseksi luostariksi. Myös Karjaan siunauskappeli kuvataan kauniisti. Karjaan vesitorni, 1949-51, oli alun perin rapattu, nykyisin sitä peittää pelti. Docomomo valitsi vesitornin modernien muistomerkkien listalle 2006.

Hilding Ekelund kuuluu sukupolvensa merkittävimpiin arkkitehteihin, rakennussuunnittelun lisäksi hän osallistui aktiivisesti arkkitehtuurikeskusteluun, erityisesti aikansa modernistien ja traditionalistien kiistaan, sekä toimi  pitkään opettajana Teknisessä korkeakoulussa.  Kim Björklundin mukaan Ekelund ei koskaan luopunut 1920-luvulla omaksumistaan ihanteista: pyrkimyksestä yksinkertaisuuteen, hillittyyn ja kestävään, eräänlaiseen ajattoman klassiseen rakennustaiteeseen.  Hän myös ihaili anonyymiä, vuosisataisen tradition aikana muodostunutta arkipäivän arkkitehtuuria Välimeren maissa

Karjaa kehittyi risteysalueelle

Karjaa ulottui keskiajalla Tvärminnestä Lohjanjärvelle ja Barösundiin. Varsinaista kirkonkylää Karjaan suurpitäjään ei muodostunut, vaan rautatie teki Mustiosta pitäjän varsinaisen keskuksen 1870-luvun lopulla. 1903 rakennettu rantarata teki Kiilan kylästä tärkeän keskuksen, nykyisen Karjaan keskustan. Kiilasta tuli 1910 asemayhdyskunta ja 1930 kauppala, ja siteet  Karjaan maalaiskuntaan katkesivat lähes neljäksi vuosikymmeneksi.

Kiilan kyläyhdyskunta suunniteltiin englantialiseen puutarhakaupunkityyliin, Maanmittaus Volmar Svaetichin teki ensimmäisen asemakaavan ja arkkitehti Carolus Lindberg toisen, jota Ekelund kehitti edelleen.

Kirjan teksti on sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirjaan liitettyä karttaa, jonka avulla Ekelundin kohteet voi löytää, on saatavilla myös erikseen.

MLI

Kim Björklund ja Solveig Eriksson; Hilding Ekelund i Karis - Karjaalla
Västnyländska kultursamfundets skrifter nr 8.2007.

 Hilding Ekelund i Karis (Västnyländska Kultursamfundet r.f.)

I Hilding Ekelunds fotspår genom Karis

Hilding Ekelund (Suomen rakennustaiteen museo)

 



Karjaa, kaupungintalo 2007 JFO.JPG
Karjaa, kaupungintalo. Johanna Forsius. MV/RHO.
Karjaa, Kila svenska folkskola 2007 JFO 1.JPG
Karjaa, Kila svenska folkskola. Johanna Forsius. MV/RHO.
Karjaa, Kila svenska lågstadium 2007 JFO 2.JPG
Karjaa, Kila svenska lågstadium. Johanna Forsius. MV/RHO.
Karjaa, Lärkkulla 2007 JFO 2.JPG
Karjaa, Lärkkulla. Johanna Forsius. MV/RHO.
Karjaa, Lärkkulla 2007 JFO 3.JPG
Karjaa, Lärkkulla. Johanna Forsius. MV/RHO.
Karjaa, Lärkkulla interiööri kappeli 2007 JFO.JPG
Karjaa, Lärkkulla interiööri kappeli. Johanna Forsius. MV/RHO.
DSCN0949.JPG
Karjaan siunauskappeli. Johanna Forsius. MV/RHO.