Etusivu » News kirjat » Arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä esittelevä kirja valmistui
Arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä esittelevä kirja valmistui
25.5.2010
Museoviraston ja SKS:n yhteinen teos Linnoista lähiöihin, rakennetut kulttuuriympäristöt Suomessa esittelee 125 merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Joulukuussa vahvistetussa RKY-luettelossa kohteita on yli 1200, ja niihin kaikkiin voi tutustua verkkosivuilla.
Kirja perustuu Museovirastossa tuotettuun RKY- inventointiin, jonka pohjalta taidehistorioitsija Pinja Metsäranta on toimittanut nyt ilmestyneen kirjan. Kirjan tekoon ovat Museoviraston rakennushistorian osastolta osallistuneet niin rekisteritekstien laatijat kuin kirjan kohteet parhaiten tuntevat tutkijat. Museoviraston valokuvaaja Soile Tirilä on kuvannut suuren osan kirjan upeista valokuvista.
Lyhyen Suomen rakentamista keskiajalta nykyaikaan käsittelevän esittelyn jälkeen siirrytään kohteisiin: ensimmäisenä kerrotaan Kallankarien kalastajatukikohdasta ja viimeisenä esitellään Hervannan keskusakseli. Väliin mahtuu visuaalisia ja tiedollisia tarinoia Suomen historiasta: katse suuntautuu yksityiskohtiin, yksittäisiin rakennuksiin ja ympäristöihin, silti kokonaiskuva on vaikuttava. Kirjasta välittyy hyvin myös se, miten laajasti asiantuntijat nykyään hahmottavat kulttuuriympäristöt. Enää ei laadita muistomerkki- tai monumenttiluetteloja, vaan asiantuntijoiden huolena on pyrkiä säilyttämään hyvin erilaisia, menneisyydestä kertovia jälkiä ja rakennuksia ympäristössä. Kirjan tehtävänä on avata lukijoiden silmiä entistä tarkempaan ympäristön lukemiseen.
Kirjan luvut paljastavat aiheen laajuuden: Meri ja saaristo; Rannikko; Vanhat rintamaat; Jokilaaksot; Järvi-Suomi ja metsät; Tunturimaisema; Puolustus; Teollisuus ja kuljetus; Opetus, koulutus, tiede ja tekniikka; Kirkko, hallinto ja julkiset rakennukset; Matkailu, virkistys ja kulttuuri; 1900-luvun kaupunkisuunnittelu, jälleenrakennus ja modernismi.
Itse RKY-luettelo on maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittama valtakunnallinen inventointi, joka tulee ottaa huomioon kaikessa maankäytön suunnittelussa. Kirjan lopussa luetellaan kaikki inventoinnin 1258 kohdetta.
MLI
Linnoista lähiöihin, rakennetut kulttuuriympäristöt Suomessa
Pinja Metsäranta (toim.)
Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 33. SKS:n toimituksia 1274
Sid. 240 s.; ovh 42 €, ISBN 978-952-222-191-9
Kirjastoluokka: 42
Muualla palvelussamme:
Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt



