Etusivu » Hoito ja korjaaminen » Rakenteita ja rakennusosia » Sisäseinät ja -katot
Sisäseinät ja -katot
Seinä- ja kattopintoja pyrittiin päällystämään ja maalaamaan heti varallisuuden kasvaessa. Tasaiset pinnat olivat siistejä ja helpompia pitää puhtaana, lisäksi käsittelyillä saatiin parannettua talon tiiviyttä.
Hirsiseinä saatettiin paperoida ja maalata sellaisenaankin. Parempi tulos saatiin kuitenkin kun se ensin tasoitettiin savirappauksella, pingotetulla kankaalla tai pinkopahvilla. Puisilla pinnoilla rappauksen kiinnittymistä autettiin lyömällä pinta lastulle, upottamalla siihen puutappeja tai tikuttamalla eli naulaamalla rimoja ristikoksi. Kivipinnat rapattiin lähes poikkeuksetta.
Puisilla paneeleilla on päällystetty sekä seinä- että kattopintoja. Paneeliprofiilit ovat olleet erilaisia eri aikoina. Ns. helmiponttipaneelia käytettiin 1900-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen profiilit ovat yksinkertaistuneet.
Tapetit olivat suosittuja jo 1700-luvun porvariskodeissa. Ne yleistyivät talonpoikaistaloissa vasta paljon myöhemmin. Tapetoinnin kulta-aika alkoi teollisen paperinvalmistuksen myötä 1800-luvun lopulla. Sisämaalauksessa tavallisimpia maalityyppejä ovat olleet liima- ja temperamaali. Kulutukselle alttiissa tiloissa käytettiin myös pellavaöljymaalia.
Vanhoja pintakerroksia ei pitäisi poistaa harkitsemattomasti. Usein ne voidaan jättää joko sellaisekseen tai uusien pinnotteiden alle. Esimerkiksi pussittavat pinkopahvit on mahdollista kiristää uudelleen. Koristemaalaukset ja esillä olevat vanhat tapetit ovat arvokkaita ja niiden konservointia tulisi harkita mahdollisuuksien mukaan.
Muualla palvelussamme
Artikkelit
Vahvat värit kunniaan, Anu Laurila ja Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Museovirasto
Sisämaalien valmistus onnistuu kotikonstein, Maire Heikkinen, Museovirasto
Linkit
Panelointi (på svenska).
http://www.lansmuseum.a.se/byggnadsvard/snickinne.cfm?in_idnr=151
[Stockholms läns museum]



