Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Rahoitus ja avustukset

Päävastuu korjauskustannuksista kuuluu aina rakennuksen omistajalle. Moniin korjaus- ja muutostöihin on kuitenkin saatavissa yhteiskunnalta taloudellista tukea. Tärkeimmät taloudellisen tuen myöntäjät ovat kunnat, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ja alueelliset ympäristökeskukset.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaille rakennuksille on valtion budjetissa muutamia omia avustusmuotoja. Alueellisten ympäristökeskusten avustukset rakennusperinnön hoitoon on tarkoitettu lähinnä rakennuksen ominaispiirteiden säilyttämistä tukeviin korjauksiin.  Museoviraston entistämisavustukset kohdistetaan valtakunnallisesti merkittäville rakennuksille vaativampiin restaurointitöihin.

Kunnat jakavat korjausavustuksia lähinnä sosiaalisin perustein esimerkiksi vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjauksiin.

Kotitalousvähennys kannattaa hyödyntää vaikka joka vuosi talon ylläpitokorjauksiin. Sitä saa palkasta tai työkorvauksesta joka kohdistuu asunnon tai kesämökin kunnossapitoon.

Muualla palvelussamme

Linkit

Rahoitus ja avustukset. Valtion kulttuuriympäristön hoitoon ja rakennusten korjaamiseen myöntämät lainat, korkotuet ja avustukset.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1111&lan=fi
[Valtion ympäristöhallinto]

Avustushakemus rakennusperinnön hoitoon.
http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asiointi_ja_lomakkeet/lomakkeet/ym_ym004/index...
[Valtiovarainministeriö]

Museoviraston entistämisavustus. Valtakunnallisesti merkittävien rakennusten restaurointiin.
http://www.nba.fi/fi/entavustus
[Museovirasto]

Korjausavustukset ja perusparannusten korkotuki.  
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=224&lan=fi
[Valtion ympäristöhallinto]

Seurantalojen korjausavustus.  
http://www.suomenkotiseutuliitto.fi/
[Suomen Kotiseutuliitto]

Museoviraston museoiden harkinnanvaraiset avustukset. Museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa ja jotka eivät kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin
http://www.nba.fi/fi/harkvaravustukset
[Museovirasto]

Opetusministeriön avustukset kulttuuritilojen peruskorjaamisiin ja perustamishankkeisiin.  mm. museoille, jotka saavat lakisääteistä valtionosuutta.
http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Avustus_kulttu...
[Opetusministeriö]

Asumisen tukimuotojen tuotekortit. Kortit antavat selkeää tietoa eri tukimuodoista.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=111967&lan=FI
[Valtion ympäristhallinto]

Palkka.fi. Internetissä toimiva palkanlaskentapalvelu pienyrityksille, yhdistyksille ja kotitalouksille.
https://www.palkka.fi/
[Verohallitus]

Rakentamisen ja korjaamisen rahoitus.
http://www.asuminen.fi/?path=7,1733,1738
[Asuminen.fi]

TE-keskusten avustukset toimiville maatiloille. Korkotukilaina kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaan rakennuksen kunnostamiseen.  Avustus perinneympäristön kunnostamiseen
http://www.lande2000.fi/
[Maa ja Metsätalousministeriö]

 

 

 

 
kuva kievarista
Tyhjilleen jäänyttä hirvensalmelaista kievarirakennusta kunnostettiin vuosina 2003-2005 asuinkäyttöön. Julkisivujen ja ulkovaipan korjauksia tuettiin rakennusperinnön hoitoavustuksella. Jani Kaasinen 2005.