rakennusperinto.fi

Hirsirakennuksiin saatiin eristeet luonnosta. Sammal oli tärkein eriste ennen 1930- lukua. Sitä käytettiin sekä täytteenä että hirren saumoihin ja ulkopuoliseen tilkitsemiseen. Riveet ja tappurat olivat kuitupohjaisia. Palo- ja painokerroksena käytettiin maata, hiekkaa tai savea kuivattuna. Turvetta käytettiin sekä täytteenä että pohjoisilla alueilla turvekammeissa seinämateriaalina. Sahanpuru ja lastueristeet tulivat käyttöön teollisen puunjalostuksen myötä.

Hirsiseinät sammallettiin ja tilkittiin

Uusi hirsirakennus veistettiin muotoonsa ja koottiin veistopaikalla kehikoksi ilman täytteitä. Lopulliselle paikalleen pystyttämistä nimitettiin myös sammaltamiseksi. Tällöin kuivia sammalia asetettiin hirren selkään tasainen niin paksu kerros, että päälle pudotettavasta hirrestä lähti pehmeä lupsahtava ääni. Jos ääni oli kolahtava sammalta oli lisättävä. Nurkkaliitokseen sisäpuolelle veistetyt sammalkolot lyötiin samalla täyteen sammalta. Tilkettä kului yhteen neliömetriin hirsiseinää 2-3 kg.

Kun rakennus oli kuivuessaan painunut, suoritettiin jälkitilkitseminen. Se oli niin tärkeä työvaihe, että sen sai suorittaa vain kokenein henkilö. Hirsien veistämiseen kelpasivat nuoremmatkin kokeneemman ohjauksessa. Ulkopuolelta rakennus tilkittiin sammaleilla käyttäen apuna tilkerautaa eli temmiä ja puuvasaraa. Työ oli tehtävä tarkasti, koska jos löi täytettä liian paljon johonkin kohtaan, hirsi alkoi kantata siitä ja jonnekin muualle syntyi vuotopaikka. Sisäpuolelta tilkitsemiseen käytettiin tappuraa.

Sammal, tappura ja tervarive tilkkeinä

Sammal oli kerätty yleensä jo edellisenä kesänä leikkaamalla suolta sirpillä tai viikatteella pehmeistä korkeista mättäistä. Se kuivattiin kesän kuluessa. Tappuraa syntyi käsiteltäessä pellavaa, hamppua ja nokkosta tekstiilikäyttöön. Häkilöinnissä eroteltiin hienommat kuidut kehräämiseen ja karkeammista rohdinkuidusta erotettiin vielä kaikkein lyhyin tappuraksi. Tervarivettä ei käytetty asuinhuoneissa sisäpuolella, vaan vain kosteudelle alttiina oleviin alempiin hirsikertoihin ja talousrakennuksiin.

Rakennuksen ala- ja yläpohjiin levitettiin sammalta eristeeksi. Tähän tarkoitukseen kelpasi myös mikä tahansa kuiva heinä tai oljet. Näiden päälle levitettiin palo- ja painokerrokseksi kuivaa hienoa hiekkaa tai multaa. Alapohjissa täyte saattoi myös koostua kokonaan kuivatun maan, hiekan tai saven seoksesta.

Sahanpuru kestää hyvin eristeenä

Lautarakenteisissa taloissa tavallisin eriste on sahanpuru. Se on yleensä seosta, jossa on puolet sahanpurua ja puolet kutterinlastua, Jos tällainen yhdiste on aikoinaan kuivana huolellisesti sullottu paikoilleen ja pysynyt kuivana, se on yleensä myös säilynyt paikoillaan vuosikymmenet. Paljon puhutut purueristeiden painumat ovat pääasiassa rakennusvirheistä tai kostumisista aiheutuneita. Jos puru on sullottaessa ollut vähänkään kosteaa tai se on sekoitettu kutterin kanssa ja sullottu huolimattomasti, seurauksena on painuminen. Myös jälkeenpäin puruun tuleva kosteus aiheuttaa painumista, koska puru alkaa tavallaan "kompostoitua".

Sahanpurussa on puun luontaisia homeen ja bakteerien torjunta-aineita. Tämä selittää sen, miksi sahanpuru menestyi muita nykyeristeitä paremmin tutkimuksessa, joka julkistettiin Kanadassa Ottavassa 1990. Siinä vertailtiin eri rakennusmateriaalien kykyä toimia bakteerien ja homeiden kasvualustaherkkyydestä. Tutkimuksessa home ja bakteerit kasvoivat parhaiten lastulevyllä ja toiseksi parhaiten mineraalivillalla. Huomattavasti vähemmän kasvua oli muovimatossa, tervapahvissa, parketissa ja pinkopahvissa. Sen sijaan sahanpurussa ja hiekassa ei ollut kasvua juuri ollenkaan.

Eristeet sitovat kosteutta eri tavoin

Puurakenne toimii parhaiten kuivana ja sellaisena se on pyrittävä pitämään. Ilman mukana voi joskus tulla kosteutta ja silloin parhaiten toimii rakenne, jossa kosteus pääsee tasaantumaan koko rakenteeseen. Jos rakennuksessa on eri tiheyttä olevia eristeitä rinnatusten, esim. pehmeää mineraalivillaa tiheämmän puuaineisen eristeen vieressä, voi liitoskohtaan syntyä kondenssikosteutta. Tämä voidaan estää sullomalla pehmeämpää eristettä kasaan, niin ettei synny jyrkkää rajapintaa.